Riika

Riika moi,

ajattelin kirjoittaa teille pienen esittelyn, jonka naputtelen nyt vuonna 2021 35-vuotiaana turkulaisena, entisenä satakuntalaisena. Rakastan luontoa, rakastan ihmisiä, rakastan kaikkea kaunista. Näen maailman väreinä ja muotoina. Viehätyn kaikesta vanhasta kuten taloista ja tavaroista, arvokkaasta käytöksestä ja muiden huomioimisesta. Olen luova ihminen ja ajatuksenjuoksuni on lentävää – ideoita pulppuaa ja pulppuaa. Osa niistä on turhia ja osa timantteja, mutta parhaimmillani olen silloin kun pirskahtelen ja pulppuan.

Valmistuin estenomiksi vuonna 2011. Kampaajayrittäjänä olen toiminut 15 vuotta, tästä ajasta pian 10 vuotta omaa liikettä luotsaten. Näihin vuosiin on mahtunut äärimmäisen paljon harjoittelua ja kertausta. Olen pikkutarkka leikkaaja – vaativa ja tekninen työskentely saa minut syttymään. Vankka tekniikan hallinta niin hiustenleikkuun kuin värjäämisen saralla mahdollistavat sen, että osaan monipuolisesti toteuttaa asiakkaan toiveet. Voin luoda vaativaa graafista tyyliä tai pehmeää ja rennompaa linjaa.

Lyhyet, puolipitkät, pitkät, miesten hiukset, naisten hiukset, kiharat hiukset – pidän niiden kaikkien leikkaamisesta! Erikoisosaamistani ovat mm. curly girl -metodi sekä kiharan leikkaaminen. Leikkuiden lisäksi olen erikoistunut värjäämiseen. Erilaiset tekniikat, vaalennukset, tummennukset, freesaukset, räväkämmät värit, pehmeämmät sävyt – kaikki on mahdollista.

Lontoo ja sen muoti ovat inspiroineet minua pitkään. Oppini olen yli 10 vuoden ajan hakenut Lontoon Vidal Sassoon -akatemiasta. Jokaiselta kurssilta olen palannut inspiroituneena ja hionut oppimani taidot huippuunsa. Sitten onkin taas ollut aika lähteä oppimaan lisää. Muita merkittäviä inspiraationi lähteitä ovat luonto ja jokaisen ihmisen ainutkertaisuus. Tulen onnelliseksi, kun saan tuoda asiakkaan parhaat piirteet esille. Jokaisessa ihmisessä on uniikkia kauneutta – jokin mieletön piirre tai persoonallisuus. Näen sen kaiken kauneuden tai komeuden ja pyrin tuomaan sen parhaani mukaan parrasvaloihin.

Lontoosta tuomieni tekniikkaoppien mukana olen oppinut myös sopivuusajattelua – mikä sopii kenellekin ja miksi. Minulle on kehittynyt kyky nähdä ihminen kokonaisuutena, siksi on tärkeää toteuttaa uusi look aina siihen hetkeen, niihin piirteisiin, väreihin ja sävyihin. Haluan saada esille parhaan version asiakkaastani juuri tässä hetkessä. Ihminen kaipaa uutta, ja siksi teen pieniä muutoksia jokaisella kerralla, kun näemme.

Ihmisen persoonasta riippuen muutos voi olla pieni tai suurempi, kuitenkin aina sellainen, joka saa asiakkaan ihastumaan itseensä uudelleen ja uudelleen. Suurin onnentuoja minulle on , kun näen että toinen tulee onnelliseksi.

Onnelliseksi tulen myös ihanista tarinoista, keskusteluista, haaveista, kavereista, ystävistä ja perheestä. Kiitos Mikolle sekä Olkulle ja Elkulle tuesta yrittäjyyteni polulla sekä kaikesta onnesta, joka on saanut luovuuteni virtaamaan.

ps. Käythän tutustumussa myös galleriaani!

riika-isoviita-hiusmuotoilua-tunteella
riika-kuva2
Shopping cart
There are no products in the cart!
Continue shopping
0